Partiokevään päätös Pappilanniemessä 24.5.2015

Partiokevät päätettiin kauniissa säässä toimintapisteillä kierrellen ja makkaraa paistaen. Lopuksi lurautettiin muutama laulu ja jaettiin erilaisia suoritus- ja päätösmerkkejä.

Seikkailijat olivat aloittaneet ohjelmansa jo aamupäivällä pyöräillen ympäri Toijaa ja suorittaen SEPELIä. He saapuivat siis Pappilanniemeen pyörillä, ja saivat kokeilla viimeisellä rastillaan soutamista merimerkkien mukaan.

Vanhimmat sudenpennut, Murmelit, askartelivat Amin opastuksella huiveihinsa osmonsolmut siirtymäriittinä seuraavaan ikäkauteen, seikkailijoihin. Askartelun jälkeen he pääsivät työntämään kasvonsa pressuun leikattuun aukkoon, johon pienemmät sudenpennut heittelivät märkiä pesusieniä.

Muilla pisteillä taiteiltiin ryhmissä partiokevään parhaita hetkiä (joista yöretket ja Lapin leiri taisivat olla suosituimpia), seikkailtiin luontopolulla, ”puhallettiin” valtavia saippuakuplia, veisteltiin makkaratikkuja ja tietysti paistettiin makkaraa.

Illan päätteeksi jaettiin seuraaviin ikäkausiin siirtyville päätösmerkkejä.

Partiosyksy aloitetaan koko lippukunnan yhteisellä leirillä Juvankoskella 29.-30.8. Lisätietoa leiristä jaetaan koulujen alettua.

20150524_174211 20150524_174004 20150524_173730