Vaellusmatka Urho Kekkosen Kansallispuistoon 30.7.-6.8.2017

Viime kausi huipentui yli 12-vuotiaiden kuparisten vaellusmatkaan Saariselälle UKK:n kansallispuistoon. Junalla Rovaniemelle, bussilla Kiilopäälle ja rinkat selkään. 12 hengen ryhmä vaelsi viidessä päivässä reilun 60 km matkan Kiilopäältä Aittajärvelle. Matka meni paremmin kuin hyvin ja kaikki pääsivät ”ehjinä”, mutta väsyneinä perille. Ylitimme tuntureita, kahlasimme jokia ja nautimme Suomen luonnosta. Me…

Seikkailijoiden ja tarpojien yhteinen yöretki ”Juuret” 23.-24.9.2017

Syyskauden ensimmäinen yöretki oli Kiikalassa lammenjärven leirikeskuksessa. Aiheena oli Suomi ja meidän juuret. Täällä kisailivat savolaiset, pohjalaiset, hämäläiset ja lappalaiset. Valmistettiin karjalanpiirakoita, tanssittiin säkkijärven polkkaa, ongittiin, rakennettiin lintujen ruokintalautoja ja vaikka mitä. Sää suosi meitä mitä parhaiten ja kaikilla oli mukavaa. Meillä oli mukana leirikoiriakin.

TERVETULOA ELOKUVIIN JA SUSI-ILTAAN! Sunnuntaina 6.3. menemme koko Kuparisten lippukunta perheinemme katsomaan hienot arvostelut saanutta jännittävää kotimaista luontodokumenttia JÄRVEN TARINA. Meille on varattu oma näytös Bio-Saloon klo 11. Lipun hinta partiolaisilta 2 €, muilta perheenjäseniltä 7 €. _________________ Maanantaina 7.3. klo 19 jatkamme Kiskossa LUONTOSEIKKAILULLA SUSIMETSÄSSÄ. Pääsemme kuulemaan tietoa ja…

YÖRETKI Teijon kansallispuistoon 31.10.-1.11.2015

20 hengen seikkailijoiden ja tarpojien ryhmä lähti yhdessä vaeltamaan pitkospuita pitkin Teerisaareen Teijon kansallispuistoon. Sää oli mitä loistavin. Kannoimme rinkoissa mukanamme telttalaavut, joissa yövyimme. Paikan päällä valmistimme trangioissa hernekeittoa….paitsi Severi, joka oli muistanut tuoda lettutaikinan. Illan pimetessä leikimme murhaajaa, lähestymistä ja majakkaa. Retkemme hyvätyö oli, kun autoimme eksynyttä retkeilijää. Meillä…