Seikkailijoiden SEPELI 2015

SEPELI 24.5.2015

Seikkailijoiden toimintavuoden päätti seikkailijapeli eli SEPELI, joka on juonellinen maastoleikki. Seikkailijapelin tarkoituksena on paitsi testata seikkailijoiden vuoden aikana oppimia partiotaitoja, myös tarjota uusia oppimiskokemuksia.

Tämän vuoden SEPELI alkoi Toijan koulun pihassa klo 12:00. Seikkailijat liikkuivat päivän aikana omilla polkupyörillä Toijassa ja muutaman kilometrin säteellä siitä.

Jokainen pari toimi päivän ajan lähetteinä vieden viestiä Kiskon Kuparisten pääjoukoille Pappilanniemeen. Viestissä vilahteli niin Pyhän Laurin Ritareita, kuin Kelopartion lähestyviä joukkueita.

Lähtötehtävänä tehtiin merkinantoon sopiva viestintäväline. Pajupillin veistäminen ei ollut kenellekään tuttua ja hyvät neuvot olivatkin tarpeen. Alkoipa tuhinan ja suhinan joukosta kuulua lopulta oikeaa pillin vihellystäkin.

Sitten lähdettiin liikkeelle. Matkalla oli tunnistus- ja näppäryystehtäviä, ensiapua vaativa haaveri, eväiden syöntiä ja roskien lajittelua, sekä pikapaketin kuljettamista rataa pitkin. Reitillä piti myös merkitä sijaintiaan kartalle, arvioida etäisyyksiä ja toimia lipunnostajana. Viimeisenä tehtävänä oli soutaa järvelle merkitty reitti kardinaalimerkkejä noudattaen.

SEPELI päättyi Pappilanniemeen, jossa vietimme Kuparisten kevään viimeistä yhteistä kokoontumiskertaa muiden kanssa. Liekö matkan rasituksilla tai jännityksellä osuutta asiaan, mutta Pyhän Laurin Ritareiden ja Kelopartion liikkeet Kiskon maastoissa jäivät Kuparisten pääjoukoille jokseenkin epäselviksi.

Mikko