Vaellusmatka Urho Kekkosen Kansallispuistoon 30.7.-6.8.2017
Viime kausi huipentui yli 12-vuotiaiden kuparisten vaellusmatkaan Saariselälle UKK:n kansallispuistoon. Junalla Rovaniemelle, bussilla Kiilopäälle ja rinkat selkään. 12 hengen ryhmä vaelsi viidessä päivässä reilun 60 km matkan Kiilopäältä Aittajärvelle. Matka meni paremmin kuin hyvin ja kaikki pääsivät ”ehjinä”, mutta väsyneinä perille. Ylitimme tuntureita, kahlasimme jokia ja nautimme Suomen luonnosta. Me…
Seikkailijoiden ja tarpojien yhteinen yöretki ”Juuret” 23.-24.9.2017
Syyskauden ensimmäinen yöretki oli Kiikalassa lammenjärven leirikeskuksessa. Aiheena oli Suomi ja meidän juuret. Täällä kisailivat savolaiset, pohjalaiset, hämäläiset ja lappalaiset. Valmistettiin karjalanpiirakoita, tanssittiin säkkijärven polkkaa, ongittiin, rakennettiin lintujen ruokintalautoja ja vaikka mitä. Sää suosi meitä mitä parhaiten ja kaikilla oli mukavaa. Meillä oli mukana leirikoiriakin.
YÖRETKI Teijon kansallispuistoon 31.10.-1.11.2015
20 hengen seikkailijoiden ja tarpojien ryhmä lähti yhdessä vaeltamaan pitkospuita pitkin Teerisaareen Teijon kansallispuistoon. Sää oli mitä loistavin. Kannoimme rinkoissa mukanamme telttalaavut, joissa yövyimme. Paikan päällä valmistimme trangioissa hernekeittoa….paitsi Severi, joka oli muistanut tuoda lettutaikinan. Illan pimetessä leikimme murhaajaa, lähestymistä ja majakkaa. Retkemme hyvätyö oli, kun autoimme eksynyttä retkeilijää. Meillä…
Partiokevään päätös Pappilanniemessä 24.5.2015
Partiokevät päätettiin kauniissa säässä toimintapisteillä kierrellen ja makkaraa paistaen. Lopuksi lurautettiin muutama laulu ja jaettiin erilaisia suoritus- ja päätösmerkkejä. Seikkailijat olivat aloittaneet ohjelmansa jo aamupäivällä pyöräillen ympäri Toijaa ja suorittaen SEPELIä. He saapuivat siis Pappilanniemeen pyörillä, ja saivat kokeilla viimeisellä rastillaan soutamista merimerkkien mukaan. Vanhimmat sudenpennut, Murmelit, askartelivat Amin opastuksella huiveihinsa…
Talviretki Teijon retkeilyalueelle
8. 3.2014 tarpojat ja seikkailijat suuntasivat yöretkensä Teijon retkeilyalueelle. Mukana oli 3 seikkailijaa, 7 tarpojaa, Asta ja Mikko. Rinkat retkottivat osalla selässä, mutta onneksi intoa riitti ja rinkat eivät menoa haitanneet. Pitkospuita pitkin saavutimme pienen saaren, jossa yövyimme. Yhdestä puulaavusta sai yösijan melkoisen monelle, kun vaihtoehtona oli telttalaavu ilman nuotiota….eikä meitä…
Yhteiskuntamajakka – Vareksen Turku
Tarpojien yhteiskuntamajakka Vareksen Turku seikkailtiin 24.5.2014 nimensä mukaisesti Vareksen kotikaupungissa Turussa. Kuparisista tämän hämäräperäisen seikkailun mysteerejä ratkomassa olivat Laura, Nuutti, Roope, Salla, Sonja ja Tuomas. Päivä alkoi Salon rautatieasemalta, ostimme junaliput ja matka voi alkaa. Junamatka meni nopeasti ja pian saavuimme jo Turkuun. Turun rautatieasemalta kävelimme Tuomiokirkolle, jossa odottelimme puolisen tuntia ja sen…